Toimintakorvaukset

Liikuntapalveluiden toimintakorvaus myönnetään rekisteröidylle, paikalliselle liikuntaseuralle tai yhdistykselle, jonka pääasiallisina toimintamuotoina ovat liikuntaa ja terveyttä edistävä toiminta tai kilpaurheilu. Toimintakorvaus myönnetään sääntömääräisen ja toimintasuunnitelman mukaisen toiminnan tukemiseen. Toiminnalta edellytetään liikuntalain 1 §:n perusteissa mainittua eettisesti perusteltua toimintaa. Tämä pitää sisällään dopingsäännösten noudattamisen ja väkivallattoman toiminnan urheilussa. Lisäksi edellytetään, että toiminnassa noudatetaan reilun pelin sääntöjä ja korostetaan päihteettömyyttä, suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa ja ympäristöstä huolehtimista.


Kulttuuripalveluiden toimintakorvaus voidaan myöntää rekisteröidyille, paikallisille yhdistyksille/kulttuurijärjestöille ja kulttuuriyhteisöille. Toimintakorvausta myönnetään sääntömääräisen ja toimintasuunnitelman mukaisen toiminnan tukemiseen. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan taiteen ja kulttuurin harrastamista ja harjoittamista, taide- ja kulttuuripalveluiden tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä. Korvauksen tavoitteena on tukea vapaata kansalaistoimintaa ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä, monipuolistaa kaupungin kulttuuritarjontaa sekä edistää kuntalaisten harrastusmahdollisuuksia.

Nuorisopalveluiden toimintakorvaus myönnetään rekisteröidylle, paikalliselle lapsi- ja nuorisotyötä tekeville yhdistyksille, jotka täyttävät nuorisolain ja -asetuksen mukaiset avustuksen saamisen edellytykset ja sääntöjensä mukaan kuuluvat nuorisotoiminnan piiriin. Toimintakorvaus myönnetään sääntömääräisen ja toimintasuunnitelman mukaisen toiminnan tukemiseen. Lisäksi toimintakorvausta myönnetään aikuisjärjestöjen nuoriso-osastoille, jotka ovat jäsenistön perusteella verrattavissa nuorisoyhdistyksiin ja kirjanpidossa selkeästi erotettavissa pääjärjestöstä.

Toimintakorvaukset (kulttuuri, liikunta ja nuoriso) ovat haettavissa vuosittain huhtikuun viimeiseen arkipäivään klo 15 mennessä. 

Mikäli tilinpäätös ei ole valmis hakuajan puitteissa, hakijan tulee toimittaa hakemuksesta puuttuvat pakolliset liitteet 31.5. klo 16 mennessä kaupungin kirjaamoon sähköpostitse otsikolla "Toimintakorvaushakemuksen liitteet", kirjaamo@orivesi.fi. Pakollisia liitteitä ovat tilinpäätöstiedot (toimintakertomus, tilinpäätös sekä vahvistettu tilin / toiminnan tarkastuskertomus).

Lisäksi hakemuksessa tulee olla tiedot jäsenmäärästä, seuran hallinnosta, toiminnan määrästä ja laadusta sekä selvitys edellisenä vuonna myönnetyn avustuksen käytöstä.

 

*Pakollinen tieto

Tietosuojaseloste

 

 Hakijan tiedot

 Toiminta

Tulot *
Euroa
Toiminnan kokonaistuotot
Jäsenmaksutuotot
Kunnalta saadut avustukset yhteensä
Muualta saadut avustukset
Edellisen vuoden toimintakorvaus
Kulut *
Euroa
Toiminnan kokonaiskulut
Henkilöstökulut
Tilakustannukset

 Haettava avustus

 Lisätiedot

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma
Kestävän kehityksen suunnitelma
Turvallisuussuunnitelma
"Tarvittaessa voit käyttää oheista tekstikenttää, mikäli avustushakemukseen liittyy tietoja, joita ette ole voineet ilmoittaa hakemuksen muissa kentissä."

 Liikunnan lisäosa

Millä tasolla seuranne toimii?

 Liitteet

"Hakemuksen liitteenä tulee olla toimintasuunnitelma ja talousarvio sille kaudelle, jolle avustusta haetaan. Tilinpäätöstiedot (toimintakertomus, tilinpäätös sekä vahvistettu tilin / toiminnan tarkastuskertomus) tulee toimittaa sähköpostitse kirjaamo@orivesi.fi viimeistään 31.5. klo 16 mennessä."

Tietojen lähetys

Järjestelmänä Eduix E-lomake 4.2, www.e-lomake.fi